Tanotorvi Kaarelan ja lähi-alueiden paikallislehti.

Moni ei taida tietääkään, että natsien keskitysleirissä oli suomalaisia. Saksalaiset takavarikoivat 56 suomalaista kauppa-alusta ja niiden miehistöt. Noin 350 merimiestä, joista melkein kaikki joutuivat keskitysleiriin.

Tilanne syntyi, kun Suomi teki aselevon ja Saksa jatkoi sotimista. Suomalaisista tuli pettureita yhdessä yössä.

Hiukan kenkkua mutta poliitikoilla oli niin kiire päästä saksalaisista eroon, että suomalaisten laivojen annettiin lähteä Saksaan, vaikka oli arvattavissa että miehistöt joutuvat vaikeuksiin. Toisaalta asia voidaan kyllä panna sekaannuksen syyksi, tilanne ei ollut oikein hallinnassa. Osa laivoista onnistui saksalaisista vartijoista huolimatta kääntymään Ruotsiin.

Niiden miehistöjen osalle, jotka joutuivat ajamaan saksalaisiin satamiin tai jotka jo olivat saksalaisten hallitsemissa satamissa tuli ikävä yllätys. SS-miehet valtasivat laivat ja tutkivat laivamiesten paperit. Lähtö oli edessä. Tarjoutui kaksi vaihtoehtoa: Lähtö keskitysleiriin tai allekirjoitus paperiin missä sitoutuu tottelemaan saksalaisten käskyjä ja edistämään saksalaisten sotaponnisteluja.

Minkä olisit itse valinnut? Mahdollisuus jatkaa samassa työssä merellä, eri lipun alla, vai lähteä rengasmatkalle keskitysleiriin.

Valinta on vaikeampi kuin luulisi, sillä merimiesunioni oli kantansa lukkoon lyönyt. Natseja ei auteta (vaikka laivat monesti olivatkin olleet aikarahdattuja saksalaisille). Ura on katki jos menee saksalaisten kelkkaan. Mutta ei se keskitysleirikään ihan kiva taida olla. Melkein kaikki menivät siis keskitysleiriin, Stutthofiin ja muutamia Pölitziin. Stutthof on 37 km Danzigin itäpuolella.

Alussa päästiin Sonderlageriin, erikoisleiriin, jossa olot olivat paremmat kuin varsinaisella leirillä. Mutta pian erikoiskohtelu loppui ja todellinen keskitysleirielämä alkoi.

Vertailu muihin sodanaikaisiin kohtaloihin

Olen kyllä tiennyt tästä ja tuntenutkin keskitysleirillä olleen. En ole kehdannut kysyä kokemuksista, olisi kai pitänyt.

Olen ajatellut että ei kai se rintamaoloja kovin paljoa pahempaa ole voinut olla. Jonkinlainen vankileiri, ei tuhoamisleiri. No, olen ollut väärässä, on ollut pahempaa kuin olen kuvitellut.

Ravinnon puute, toistuvat pahoinpitelyt, järjestelmällinen hakkaaminen, jatkuva kuolemanvaara ja nöyryyttäminen, on se vaan pahaa. Kuoleman jatkuva läsnäolo kun elämällä ei ole mitään arvoa ja ihmisiä tuhotaan vartijoiden mielenjohteiden ja hauskanpitämisen tähden. Myös kuolemanmarssit missä on marssittu pitkin Puolaa ilman ravintoa ja jossa tien varteen väsyminen on merkinnyt laukausta tai lopullista iskua kiväärinperällä.

Vaikka ajanjakso keskitysleirillä ei ollut kovin pitkä, ei se juuri sen pidempi olisi voinut ollakaan. Merimiehiä kuoli vielä Ruotsissakin vapauttamisen jälkeen kun elimistö ei enää kyennyt sopeutumaan ravinnon saamiseen.

Kaksi kirjaa

Aiheesta on tänä vuonna ilmestynyt kaksi kirjaa. Toinen on asiantunteva, perustuu moniin pitkällä ajalla tehtyihin haastatteluihin. Aselevon maksumiehet Pertti Rönköltä. Kirjasta käy myös ilmi miten stressaavaan ristivetoon merimiehet joutuivat, unioninsa tavallaan pakottaessa jäämään keskitysleiriin kokemaan kovia. Oma joukko on toisaalta antanut voimaa kestää kärsimystä. Merimiehet pitää ymmärtää yleisammattinimikkeenä, joukossa oli myös naisia, yksi heistä jopa synnytti keskitysleirissä.

Toinen kirja on edelliseen verrattuna kevyempi todistusvoimaltaan. Liisa Kovalan kirja Stutthofin selviytyjä perustuu vain oman isän muisteluihin. Tarinat on kerrottu viime hetkellä ja muistissa on isoja aukkoja. Niitä Liisa Kovala on paikannut ottamalla itse selvää tapahtumista. Tämän kirjan merkitys ei ole yhtä korkealla tasolla. Kokemukset ovat suppeampia, vain yhtä henkilöä koskevia. Jännittävä kirja sekin.

Esko Karinen